maanantai 19. huhtikuuta 2010

Nimi kuin softafirmalla


Adobe Reserva Gewürztraminer

Pitkästä aikaa ajattelin vähän heittää kommenttia viinistä, kun sain jopa arvosteltua. Tällä kertaa maistelussa siis chileläinen Adobe Reserva Gewürztraminer eli valkoviiniä Etelä-Amerikasta. Kyseessä on myös poikkeuksellisesti luomuviini, mutta huoli pois, se ei juuri hinnassa näy. Pullolle kertyy hintaa 8,98€ ja Alko suosittelee sitä itämaisten ruokien kanssa, vähärasvaisen kalan ja salaattien tai kasvisruoan kanssa sekä aperitiivinä. Sitten itse asiaan.

Viini on mukavan makuinen ja, vaikka onkin määritelty kuivaksi, on makeutta vaikea määrittää. Alkoholi ei maistu läpi muuten kuin makeutena eli siitä ehdoton plussa. Siltikin maku on sellainen, etten ihan juomista varten suosittelisi. Kevyeen maisteluun ruoan ohella toimii varsin kelvollisesti, mutta maku ei minuun vedonnut suuremmassa määrin. Arvosana ok.

Satunnaisesti palaillen,
Presommelier Flux

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Huono tekosyy


Ei, tämä blogi ei ole kuollut.
Kyllä, aion jatkaa viinin juomista ja arviointia.
Ei, en tiedä milloin ehdin taas.

Kiire on huono tekosyy, mutta se on puskenut päälle. Toivottavasti ehdin taas lähiaikoina maistelemaan viinejä rauhassa. Muutama pullo on varastossa, joten siitä ei ole kiinni. Kunhan vain saisi tarpeeksi aikaa irroitettua.

torstai 20. elokuuta 2009

Italian lapsi


Canaletto Rosso Salento

Sain syntymäpäivälahjaksi pullon tätä puolitäyteläistä punaviiniä. Tämänkertainen italialainen kustantaa paikallisessa Alkossa 6,58€. Viini ei tuoksullaan vaikuttanut oikein mihinkään suuntaan vaikka selkeästi punaviiniltä tuoksuikin. Maku oli kuitenkin varsin maistuva ja pehmeä. Mahdollisena huonona puolena voi ehkä pitää viinin maun paksuutta, jonka voisi helposti tulkita tunkkaisuudeksi. Tämäkin tietysti riippuu varsin paljon juojan mieltymyksistä. Juurikin tästä johtuen ruokajuomaksi suosittelisin lähinnä punaisen lihan kanssa, mieluiten ehkä vielä grillatun sellaisen.

Maistellen,
Presommelier Flux

maanantai 10. elokuuta 2009

Tuhlaajapojan paluu

Kamalan pitkän tauon jälkeen palailen, toivottavasti jatkossa hieman tämänhetkistä aktiivisempana. Kiireinen ja matkustelevainen elämä ei edistä bloginkirjoittajan ehtimistä ja jaksamista. Kirjoittaakseen pitäisi kuitenkin ehtiä paneutua ja rauhoittua maistelemaan. Tekosyyt sikseen, tässä olisi uusin makustelu.

Pearly Bay Cape Red

Tämä keskitäyteläinen punaviini oli varsin makoisa. En ole juurikaan ehtinyt tutustua Etelä-Afrikan tuotantoon muuten, mutta tämä on varsin kelvollinen suositus. Viini on pehmeä ja lievän hedelmäinen aromiltaan eikä siinä maistu alkoholi. Hintaluokassaan 6,39€ varsin toimiva ruokaviiniksi tai iltaa istumaan. Viini mainostaa sopivansa pizzan, pastan ja grilliruoan kanssa, enkä epäile lainkaan. Varsin mainio viini, jos ei välttämättä tahdo hienostella.

Epäolennaista kummastelua

Kokeilin välillä myös muita viinejä pikaisesti, mutta niihin en joko saanut kunnollista kosketusta (esim. Sangre del Toro) tai en ehtinyt ajatella asiaa sen enempää kyseisellä hetkellä. Näihin viineihin tulen palaamaan myöhemmin uuden yrityksen voimin. On se rankkaa, miten nykyään aina viinitellessään tulee mietittyä, että pitääkö tämäkin nyt arvioida. Noh, kaipa tästä selviää.

Pahoitellen,
Presommelier Flux

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Karvas kokeilu


Keurusseudun Marja

Olimme viime viikolla ystävieni kanssa viettämässä iltaa läheisessä baarissa, jossa baarihenkilö tarjosi meille valkoviiniä. Mainitsi myös sen olevan pahaa. Tätä täytyi tietenkin maistaa ja eräs seurueen jäsen osti pullon á 5€. Keurusseudun marja lupaa olevansa puolikuiva valkoherukkaviini ja on siis kotimainen. Se ei pelasta paljoakaan.

Viini on kitkerä ja ikävä juoda. Sen tuoksu oli kutsuvan omenainen, mutta maun kitkeryyden läpi muut maut pääsivät hyvin heikosti vaikuttamaan. Lievää herukkaisuutta ja hämmentävää omenaisuutta oli tosin silti havaittavissa, vaikkakin tuskan takaa. Tätä viiniä en suosittelisi kenellekkään, jos ette erityisesti halua naureskella toisen kärsimykselle tätä maistettaessa. Ei toimi edes humaltumiseen, jos eivät makuhermot ole turtuneet, sillä tätä ei saa latkittua nopeasti alas.

Toivoen parempaa tulevaisuudessa,
Presommelier Flux

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Romanian salaisuus


Prahova Valley

Usean kiireisen viikon jälkeen olen ehtinyt taas koetella paria viiniä. Niistä ensimmäisenä Prahova Valley. Romanialainen punaviini, tämä kappale ostettu Romanian lentokentältä noin kymmenen euron hintaan. Kilpaileva sivusto mainitsi, että viini on jossain vaiheessa ollut Alkon valikoimissa hintaan 4,79€, mutta Alkon sivuston tuotehaku ei viiniä löytänyt.

Viinin tuoksu on hieman mitäänsanomaton, ei herätä tunteita kumpaankaan suuntaan. Väri on syvän ruusunpunainen ja miellyttävä. Maku itsessään on hieman tunkkainen, muttei kitkerä. Viini on silti juomakelpoista ja jopa ihan hyvää, poislukien jälkimaun, jolle en lämmennyt alkuunkaan. Kuvailisin sitä tunkkaiseksi ja lähmäiseksi. Jos hinta tosiaan on, mitä muualla väitettiin, niin humaltumistarkoitukseen viini on kelvollinen, mutta muuten en ehkä tarjoilisi. Korkeintaan punaisen lihan kanssa saattaisi toimia ruoan tasoittaessa jälkimakuakin.

Iltaa viettäen,
Presommelier Flux

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Viini kuin laguuni


Gazela

Toisena kotipuolen maisteluviininä esittelen portugalilaisen Gazelan. Alko lajittelee sen valkoviiniksi, mutta todellisuudessa viini on niinsanottu vinho verde eli vihreä viini. Vihreät viinit ovat samankaltaisia kuin valkoviinit, mutta ovat lievästi kuplivia ja huomattavan raikkaita. Lisätietoja löytyy vaikkapa wikipediasta. Nimenomainen viini kuitenkin löytyy Alkosta hintaan 6,98€. Tämä viini tarjoillaan Portugaliassa kuulema perinteisesti viilennettynä, joten nautin sen jääkaappikylmänä.

Kuten olen aiemmin ilmaissut, en yleensä pidä vaaleammista viineistä. Tässä tapauksessa olin kuitenkin hyvin iloisesti yllättynyt. Tämä puolimakea viini oli todellakin raikas ja maistuva, eikä lainkaan niin kirpeä kuin monet valkoviinit. Sen tuoksu oli varsin mitäänsanomaton ja lievästi valkoviinimäinen. Porsaan kanssa viini ei oikein toiminut, sillä maut mielestäni sotivat hieman toisiaan vastaan. Kalan tai äyriäisten kanssa kannattanee kokeilla, sitä suosittelee Alkokin. Tämä viini oli kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja tulen varmasti juomaan sitä tulevaisuudessakin. Suositukset.

Iloisesti yllättynyt,
Presommelier Flux

PS. Kummallista kyllä, tähän mennessä on tullut vastaan vain hyviä viinejä. Sekin muuttunee, kun muiden suosittelemat viinit loppuvat kesken ja alan maistella muitakin.