tiistai 23. kesäkuuta 2009

Viini kuin laguuni


Gazela

Toisena kotipuolen maisteluviininä esittelen portugalilaisen Gazelan. Alko lajittelee sen valkoviiniksi, mutta todellisuudessa viini on niinsanottu vinho verde eli vihreä viini. Vihreät viinit ovat samankaltaisia kuin valkoviinit, mutta ovat lievästi kuplivia ja huomattavan raikkaita. Lisätietoja löytyy vaikkapa wikipediasta. Nimenomainen viini kuitenkin löytyy Alkosta hintaan 6,98€. Tämä viini tarjoillaan Portugaliassa kuulema perinteisesti viilennettynä, joten nautin sen jääkaappikylmänä.

Kuten olen aiemmin ilmaissut, en yleensä pidä vaaleammista viineistä. Tässä tapauksessa olin kuitenkin hyvin iloisesti yllättynyt. Tämä puolimakea viini oli todellakin raikas ja maistuva, eikä lainkaan niin kirpeä kuin monet valkoviinit. Sen tuoksu oli varsin mitäänsanomaton ja lievästi valkoviinimäinen. Porsaan kanssa viini ei oikein toiminut, sillä maut mielestäni sotivat hieman toisiaan vastaan. Kalan tai äyriäisten kanssa kannattanee kokeilla, sitä suosittelee Alkokin. Tämä viini oli kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja tulen varmasti juomaan sitä tulevaisuudessakin. Suositukset.

Iloisesti yllättynyt,
Presommelier Flux

PS. Kummallista kyllä, tähän mennessä on tullut vastaan vain hyviä viinejä. Sekin muuttunee, kun muiden suosittelemat viinit loppuvat kesken ja alan maistella muitakin.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Australian ihmelapsi


Lindemans Bin 50 Shiraz

Tutustuin kotipuolessa käydessäni useampaan viiniin. Niistä ensimmäinen on täyteläinen Lindemans Bin 50 Shiraz Australiasta. Vini löytyy Alkosta hintaan 8,98€ 75ml tai kolmen litran tonkan saa hintaan 33,50€.

Viinin tuoksu oli miellyttävä vaikkakin aivan aavistuksen kitkerä. Tämä ei kuitenkaan haitannut elämystä. Maku oli ensialkuun hieman mitäänsanomaton, mutta parani nopeasti. Kokonaisuudessaan oikein miellyttävän pehmeä maku. Viini toimi kokeillusti oikein hyvin juustojen kanssa. Kokeiltuja juustoja olivat brie, aura, parmesaani, nuori gouda ja polar. Henkilökohtainen suosikki näistä oli parmesaani. Testasin viiniä myös lampaanlihan kanssa ja se toimi oikein mainiosti korostaen lampaan makua mukavasti. Edullisena viininä varsin mainio. Suosittelen.

Makustellen,
Presommelier Flux

PS. Pahoittelen kuvan kliinisyyttä.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Esikoinen



Hereford

Ensimmäisen "arvostelun" kunnian saa argentiinalainen Hereford. Aikaisemman tutustumisen perusteella Hereford on hintaansa nähden erinomainen viini. Löytyy Alkosta hintaan 5.97€ ja on varsin toimiva vaikkapa istuskelun ja keskustelun ohella nautittavaksi. Sitten itse asiaan:

Haju on miellyttävä vaikkakin ensialkuun aivan aavistuksen pistävä. Maku ei ole liian voimakas eikä alkoholi maistu läpi. Kuitenkin suhteellisen voimakkaana toiminee oikein hyvin punaisen lihan kanssa. Kaikenkaikkiaan oikein hyvä ja maistuva viini, etenkin tähän hintaan. Suosittelen.

Apunanne,
Presommelier Flux

PS. Arvosteluista saa antaa rakentavaa palautetta niin, että tiedän mistä haluatte kuulla.

Alussa oli sana

Viini on elämä

Olen jo jonkin aikaa miettinyt aloittavani viiniblogin. Maistelisin ja tutkisin erinäisiä viinejä ja voisin taltioida kokemukseni omaksi ja muiden iloksi verkkoon. Nyt sain sen viimein aikaiseksi.

Tämänhetkinen rahatilanteeni ei opiskelijana ole kovin hyvä, joten pitäydyn ainakin alussa edullisiin viineihin. Hintaluokka tuskin ylittää siis viittätoista euroa ja näistä mielipiteistä lienee näin myös enemmän hyötyä opiskelijoille ja työttömille, joilla ei ole varaa tai halua käyttää suuria summia viineihin, mutta haluavat silti nauttia niistä.

Tulevana haasteena näen myös preferenssini punaviiniin valkoisen yli, mutta aion työstää tätä tilannetta. Jospa tämä blogi kannustaisi minua pääsemään yli suosimisesta, jotta voisin maistella myös valkoviinejä yhtäläisellä innolla ja antaumuksella. Tulevaisuus näyttää.

Tervetuloa,
Presommelier Flux