maanantai 10. elokuuta 2009

Tuhlaajapojan paluu

Kamalan pitkän tauon jälkeen palailen, toivottavasti jatkossa hieman tämänhetkistä aktiivisempana. Kiireinen ja matkustelevainen elämä ei edistä bloginkirjoittajan ehtimistä ja jaksamista. Kirjoittaakseen pitäisi kuitenkin ehtiä paneutua ja rauhoittua maistelemaan. Tekosyyt sikseen, tässä olisi uusin makustelu.

Pearly Bay Cape Red

Tämä keskitäyteläinen punaviini oli varsin makoisa. En ole juurikaan ehtinyt tutustua Etelä-Afrikan tuotantoon muuten, mutta tämä on varsin kelvollinen suositus. Viini on pehmeä ja lievän hedelmäinen aromiltaan eikä siinä maistu alkoholi. Hintaluokassaan 6,39€ varsin toimiva ruokaviiniksi tai iltaa istumaan. Viini mainostaa sopivansa pizzan, pastan ja grilliruoan kanssa, enkä epäile lainkaan. Varsin mainio viini, jos ei välttämättä tahdo hienostella.

Epäolennaista kummastelua

Kokeilin välillä myös muita viinejä pikaisesti, mutta niihin en joko saanut kunnollista kosketusta (esim. Sangre del Toro) tai en ehtinyt ajatella asiaa sen enempää kyseisellä hetkellä. Näihin viineihin tulen palaamaan myöhemmin uuden yrityksen voimin. On se rankkaa, miten nykyään aina viinitellessään tulee mietittyä, että pitääkö tämäkin nyt arvioida. Noh, kaipa tästä selviää.

Pahoitellen,
Presommelier Flux

1 kommentti:

  1. Koita afrikkalaisista Sound of South joskus. Etelä-Afrikasta myös.

    VastaaPoista